Kosmetiikka-
tuotteet

Nykypäivänä luonnon raaka-aineita on jälleen alettu arvostaa. Tämä on todella hyvä asia niin ihmisen kuin ympäristönkin kannalta. Luonnonkosmetiikka on viime vuosina myös kehittynyt valtavasti ja on todella varteenotettava haastaja yleisille kosmetiikka markkinoille. Kaupoista löytyykin jos jonkinlaisia tuotteita, joita markkinoidaan luonto- ja ympäristö teemoilla. Termit ja tuotteen ulkoasu saattavat joskus ohjata kuluttajaa harhaan. Esimerkiksi ”vegan” -termillä ei varsinaisesti ole mitään tekemistä luonnonkosmetiikan kanssa. Se ilmoittaa vaan että tuotteessa ei ole käytetty eläinperäisiä ainesosia, kuten esimerkiksi mehiläisvahaa, lanoliinia tai silkkiä. Vegan termi voi olla siis syntettisessä tai luonnonkosmetiikassa, kummassa vain.

Osa luonnollisen oloisista tuotteista on valepuvussa, joka on erittäin ikävää. Kuluttajan on vaikea analysoida pitkiä ainesosaluetteloita purkkien takaa, joista vasta selviäisi onko kyseinen tuote ominaisuuksiltaan oikeasti luonnonmukainen ja tehoaineiltaan sellainen, josta olisi oikeasti iholle hyötyä. Tai mikä vaikuttavien aineiden osuus raaka-aineista, joilla tuotetta mainostetaan. Helpointa ja varminta on ostaa sertifikaatin omaavaa luonnonkosmetiikkaa.

Sertifikaatin saadakseen tuotteen ja valmistajan on jo läpäistävä
useita testejä, ja se on valvonnan alla. Jottei tämäkään asia olisi liian helppo, on sertifikaattejakin useita ja ainoastaan tietyt täyttävät eurooppalaiset standardit. Pro luonnonkosmetiikka nettisivuilta löydät luotettavat sertifikaattien kuvakkeet lueteltuina. Kannattaa myös muistaa että on tuotteita, jotka ehdottomasti täyttävät luonnonkosmetiikan standardit, mutta koska sertifikaatti on hinnakas, eivät kaikki ole hakeneet sitä tuotteilleen.

Hoitola Kämmenestä ostaessasi tuotteita, voit olla varma että minä olen ammattilaisena tehnyt jo tämän raaka-aine selvitystyön puolestasi. Myyn vain ja ainoastaan tuotteita, jotka täyttävät laadukkaan luonnonmukaisen kosmetiikan tunnusmerkit. Tervetuloa tutustumaan!


Lakshmi

Lakshmin luonnonkosmetiikka on puhdasta ja erittäin ravitsevaa; se pitää ihon raikkaana ja elinvoimaisena, koska se on tehty luontoäidin laboratorion toimittamista raaka-aineista:
yrteistä, siemenistä, kukista, hedelmistä, kasveista. Lakshmi tuotteet ovat ayervedisia, todella ylellisiä ja hurmaavan tuoksuisia.


BiON Skincare

BiON Skincare luottaa luonnon voimaan ja tieteen viisauteen. BiON on Yhdysvaltalainen perheyritys. BiON Skincare – tuotteissa käytetään vain tutkittuja ainesosia tieteellisin perustein ja pitoisuuksin, jotka hyödyttävät suoraan ihon terveyttä tai tukevat koostumusten tehokkuutta ja eheyttä. Kaikki tuotteet ovat myös pH-tasapainotettuja.

  • EI parabeeneja
  • EI SLES/SLS sulfaatteja
  • EI mineraaliöljyä
  • EI lisättyjä väri – tai hajusteaineita
  • EI mikromuovirakeita
  • EI eläinkokeita
bion luonnonkosmetiikkamerkin logo


We Love The Planet

We Love The Planet on Alankomaista kotoisin oleva brändi, joka on syntynyt puhtaasta rakkaudesta Planeettaamme kohtaan. We Love The Planetin tuotevalikoimasta löytyy tehokkaat, 100 % luonnonmukaisista, orgaanisista ainesosista valmistetut Aurinkosuojat ja deodorantit .


Jane Iredale

Jane Iredale on jo yli 25:n vuoden ajan ollut edelläkävijä luonnollisiin, puhtaisiin mineraaleihin perustuviin meikkeihin, joiden monipuolisuus sekä toimivuus on niin ammattilaisten kuin kuluttajienkin rakastama. Hoitola kämmenen valikoimissa mm. loistavat Jane Iredale Pure Pressed meikkipohjat.


Frantsila

Frantsila on suomalainen perheyritys ja yrttien luomuviljelyn edelläkävijä Pohjoismaissa. Se on erikoistunut luonnonmukaisten, terveyttä edistävien tuotteiden valmistukseen vuodesta 1981. Kämmenen valikoimissa mm. deodorantti, laventelisalva ja silmänympärysvoide.


Pure is Beauty

Pure=Beauty tarkoittaa raaka-aine tietoisuutta, kestävää kehitystä, eettisesti ja luonnollisesti tuotettua sekä vegaanisuutta. Tuotteista on karsittu kaikki ylimääräinen ja INCI-listat ovat lyhyinä. Tuotteet sisältävät runsaasti aidosti ihoa ravitsevia ja hoitavia aktiiviaineita. ”Erityisesti rakastamme “superraaka-aineita” – niitä, jotka tekevät pieniä ihmeitä ihollesi.”

Varaa aika